Search

Taustahälyä vähentävä ja tuottavuutta parantava peittoäänijärjestelmä

Häiritsevää taustahälyä vähentävä peittoäänijärjestelmä sopii esimerkiksi oppilaitoksiin ja avotoimistoihin.

Peittoäänijärjestelmän avulla vähennetään häiritsevän taustahälyn määrää ja luodaan rauhallisia sekä keskittymistä tukevia ympäristöjä. Peittoäänijärjestelmän idea on hyvin yksinkertainen: Taustalle lisätään puheäänitaajuuksia vastaavaa ääntä, esimerkiksi ilmastointilaitteen tuottaman huminan kaltaista ääntä, joka vaimentaa epätoivotun hälyn.

Mitä hyötyjä peittoäänijärjestelmän käyttöönottaminen tuo?

  1. Vähemmän häiritseviä ääniä. Normaalista keskustelusta lähtevä ääni voi olla häiritsevän voimakas jopa 25 metrin päässä. Peittoäänijärjestelmän avulla keskustelun äänet vaimenevat merkittävästi.
  2. Yksityisiä keskusteluja. Henkilökohtaisten keskustelujen käyminen on miellyttävämpää, kun ei tarvitse miettiä kuuluuko se huoneen toiselle puolelle. Yksityisyydestä on hyötyä etenkin asiakaspalvelutiloissa ja -pisteissä.
  3. Parempi akustinen tunnelma. Peittoäänijärjestelmän avulla luodaan akustiselta tunnelmaltaan tasapainoisia ja miellyttäviä ympäristöjä. Sen avulla tilassa viihdytään paremmin ja myös työn tuottavuus kasvaa.

Yksityisiä ja keskittymistä tukevia ympäristöjä

Yleisimpiä käyttökohteita peittoäänijärjestelmälle ovat toimistot, oppilaitokset sekä erilaiset asiakaspalvelutilat ja -pisteet. Yhteistä näille tiloille on se, että harvoin niiden taustamelu riittää peittämään normaalin puheäänen. Tällöin keskustelut kuuluvat kauas ja tilasta tulee nopeasti hälyinen. Joskus musiikin tuominen tilaan auttaa, mutta tämä vaihtoehto ei ole monestikaan mahdollinen esimerkiksi toimistoympäristössä tai kouluissa.

Peittoäänijärjestelmää voidaan hyödyntää muun muassa:

  • Avotoimistoissa
  • Asiakaspalvelutiloissa ja -pisteillä
  • Kirjastoissa ja museoissa
  • Hotellien aulatiloissa
  • Oppilaitoksissa
  • Sairaaloissa, terveyskeskuksissa ja apteekeissa
  • Myymälöissä ja kauppakeskuksissa

LogiSon® Acoustic Network -peittoäänijärjestelmä

Logison® Acoustic Network -peittoäänijärjestelmä on täysin digitaalinen järjestelmä, joten jokaista kaiutinta voidaan ohjata erikseen. Näin jokaiseen tilaan saadaan sopiva peittoääni, joka mukautuu automaattisesti muuttuvien tilanteiden mukaan.

Peittoäänijärjestelmän lisäksi Logisonilla on laaja valikoima lisävarusteita sekä ohjelmistoja tehokkaan käytön takaamiseksi. Kaiuttimia löytyy jokaiseen käyttötarkoitukseen ja tilaan.

Monipuoliset ominaisuudet

Logison® Acoustic Network skaalautuu parin kaiuttimen järjestelmästä aina satoja kaiuttimia käsittäviin laajoihin kokonaisuuksiin. Keskusyksiköitä voi olla yksi tai useampi tilan koon ja tarpeen mukaan. Järjestelmästä voidaan soittaa myös taustamusiikkia yhdelle tai useammalle alueelle.

Kaiuttimet asennetaan usein alakaton yläpuolelle, jolloin järjestelmä on täysin näkymätön ja pärjätään pienemmällä määrällä kaiuttimia. Tämä myös alentaa järjestelmä- ja asennuskustannuksia. Jos kaiuttimet asennetaan näkyville, ne voidaan maalata sisustukseen sopiviksi.

Peittoäänijärjestelmä Ideafixiltä

Jotta peittoäänijärjestelmästä saadaan paras mahdollinen hyöty, on suunnitelu, mittaaminen ja säätö oleellinen osa. Tässä Ideafixin osaaminen peittoäänijärjestelmien parissa tulee tarpeeseen. Monen vuoden kokemus näkyy toimitusvarmuutena, osaamisena sekä tehokkuutena.

Toimimme LogiSonin maahantuojana, minkä johdosta saamme loistavaa teknistä tietoa suunnittelutyön tueksi. Tuotteiden lisäksi saat kauttamme myös asennuksen sekä tarvittaessa huollon.

Meillä on runsaasti ideoita sekä valmiita ratkaisuehdotuksia projektisi tueksi! Ota yhteyttä ja keskustellaan lisää.

Yhteystiedot

Juha Järvimaa
0400 455 990
juha.jarvimaa@ideafix.fi

Härkälenkki 2
01730 Vantaa

Lue seuraavaksi:

Luo viihtyisä ravintolaympäristö äänen avulla

Spottune Omni -äänentoistojärjestelmä tarjoaa täyteläisen äänen ja nopean asennuksen

Ratkaisumme

Monipuoliset ratkaisut ääneen liittyen. Peittoäänijärjestelmä ja äänentoisto yli 30 vuoden kokemuksella.

Tilaa uutiskirje

Kerran kuukaudessa lähetettävän uutiskirjeen avulla pysyt kartalla AV-maailmasta ja saat vinkkejä sekä inspiraatiota omiin projekteihisi.

LogiSon®-peittoäänijärjestelmä

LogiSon®-peittoäänijärjestelmä tarjoaa rauhallisempia ja tuottavampia työtiloja.

Lue seuraavaksi

Ideafix on ensisijainen Sonyn ratkaisukumppani Suomessa

Esittelemme uusimman teknologisen edistysaskeleen, joka tarjoaa ratkaisuja monenlaisiin tarpeisiin. Tutustu nyt ja löydä inspiraatiota tuleviin projekteihisi!

Griven GEA – hallittavaa valoa julkisivuvalaistukseen

Italialainen uutuus tarjoaa tasaista valoa julkisivuvalaistukseen, jossa valonlähteen huomaamattomuus ja valosaasteen minimointi on tärkeää

Valaise ympäristöäsi uudella Griven ESSENTIALS mallistolla

Valaisimet on suunniteltu parantamaan maisema ja arkkitehtuurisia yksityiskohtia asuin- tai liiketiloissa upealla korostusvalaistuksella.

Suomen pisin silta saa juhlavuoden kunniaksi uuden valaistuksen

Raippaluodon silta Mustasaaressa saa uuden julkisivuvalaistuksen. Ideafix on mukana projektissa. Siltaan tulee Grivenin valaisimia ja Visual Productionsin valo-ohjain.

Ideafix kurottaa korkeuksiin

''Korkeuksilla'' tarkoitetaan 30 metriä, joka on Ideafixin uuden Bisonin nostokoriauton maksimityöskentelykorkeus.

Ideasta on hyvä aloittaa

Ota yhteyttä ja mietitään sinulle paras ratkaisu.

Yhteydenottolomake

Lähetä lomake ja vastaamme sinulle mahdollisimman nopeasti.

Myynnin yhteystiedot

Ota yhteyttä suoraan myyntiimme

Markku Rasijärvi

Juha Järvimaa

Esa Rimpiläinen